Kun synnyin ruumiiksi, oli liha arvokasta.
Suurempi kuin totuus, oli ruhtinaitten valtakunta.
Kirjaa minun päiväni aatoksesta tuhkaksi,
kunnes ukonvasama kaataa minun lihani.
Mitä ikinä mietinkin, siihen itse vihdoin vastasin.
Mietinko sanoja vai jopa itse tekoja?
Ei minun mieltäni valtavirroille voidella,
eikä kukaan minun kieltäni raudoita.
Arvokasta. Kaikki muistoni.
Arvokasta. Sinun kuvasi
Arvokasta. Maailmani
Arvokasta. Kaikki muistosi
Vanhuus ruumin arvon syö hiljalleen.
Ruhtinaatkin nöyrtyy edessä yön ikuisen.
Kirjaa avata ei tohdi kuka tahansa.
Vaati rohkeutta kohdata pelkonsa.
Mieleeni lisätty on tähteinvälisyys.
Sielu parkani tuskassa käristyy.
Ette koskaan tietää saa mikä ajatusta kuljettaa.
Tai mitä olentoja kieleni jututtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä toki mielipiteesi. Risut, ruusut ja painokelpoiset lauseet ovat tervetulleita.