En huuda, en kilju. On mieleni luuta.
Totisesti tiedän, etten saa taivaalta kuuta.
Silti sen paino heikot hartiat maahan
voi painaa, enkä jaksaisi enää katsoa maata.
Vaan on mieleni raskas ja katseeni synkkä.
Ajatuksistani jäljellä vain pieni haaveiden tynkä.
-Kaunis on näky ja niin on ihana seura,
että kyyneleistäni tuli haaveiden uoma.-
Toivoa saatan, että halkaisen muurin
sanoin tai kirvein pahan perin juurin
kitkisin pois enkä takaisin päästä.
-Ei täällä saisi olla seinät jäästä-
Itse sen muurin muurasin umpeen.
Tiedä miksi en kai moneen vuoteen.
Ja turhankin kovan seinän sainkin aikaan.
Nyt etsin keinoa kaataa se maahan.
Astua yli tai saada aukko,
nähdä ovi ja rikkoa lukko,
ryömiä ali tai juosta läpi
kunhan kiinni saisi pitää kädestä käsi.
Tuossa on niin paljon tunnetta, että löysin sieltä omakohtaisiakin juttuja... Pidän ehkä eniten tuosta "Toivoa saatan, että halkaisen muurin
VastaaPoistasanoin tai kirvein pahan perin juurin
kitkisin pois enkä takaisin päästä.
-Ei täällä saisi olla seinät jäästä-".. Se pahan kitkeminen.. Kaunista...
Kiitos kovasti. Tämä on kirjoitettu silloin kun tämä teksti oli henkilökohtainen 110%. Suora vuodatus sydämestäni.
VastaaPoista