Mieleenkirjoittaja

Miten pelkäänkään sanoja
kirjottamista
oikeastaan jopa paperia
ja tietokoneen ruutua näppäimistön takana

Jos asettelen kirjaimia peräkkäin
                    niistä saattaa muotoutua jotain järkevää

Jos kirjoitan oikein ja mielenkiintoisesti
kaikkien tai ainakin suuren osan mieleen

Saatan saada jälkeni mieleen.
Kirjoittamalla leipään tarvittavia hyödykkeitä

Jos kirjoitan väärin ja mielettömästi
kuitenkin saaden jäädä jonkun mieleen.

Saatan saada sanalysaattorit silmilleni
sananvalvojien tuomion korvilleni

Jos en tee mitään näille symboleille
                    niistä saattaa muodostua jotain järkevää

Miten pelkäänkään sanoa
kirjoitusta
oikeaa paperia
ja tietokoneen ruudun ja näppäimistön takana

vapiseva symbaali symboliensa edessä.
 

Ei nähty

Se alkoi rapinalla, joka kiersi taloa.
Havahduimme siihen molemmat. Ei valoa.
Piti avata pimeään verhot. Näköesteet.
Jotta olisi nähnyt rapinan lähteen.

Verhot aukesivat ryminällä lattialle.
Ei ihan normaalisti aueten rullalle.
Sinä kiljaisit. Koko suuresta sydämestäsi.
Minä taisin puraista palan sydämestäni.

Rapina vaimeni.
Sitten jysähti.
Koko talo tärähti.
Jalkamme samassa ulos lähti.

Minulla kädessä viikate. 
Sinulla minun käteni.
Ulos tullessamme
näimme...

...peltoaukean. 

Sen keskellä talo oli. 
Isoäitini äidin se joskus oli.
Tyhjillään ollut. Hylätty.
Joskus bändikämppänä käytetty.

Ei ollut ketään. 

Ei mitään koko katseen matkalla.
Niiden peltojen yli näki vaivatta.
Siihen aikaan vilja oli niitetty.
Ihmiset nukkumassa. Peitelty.

Autolla pois. Kodista kotiin.
Ei ketään kotona. Niinpä niin.
Valot päälle. Sitten valot pois.
Ei tämä hullummaksi mennä vois.

Jokin jota emme nähneet valot sulki
Koira oli pihalla irroittamatta irti.
Seuranamme oli vain aatteet.
Se jahtasi jotain mitä emme nähneet.

Verenpaine uhkasi räjäyttää suonet.
Jokainen rasahdus väänsi mutkalle suolet.
Pelko oli sakea ja syvä
Se meni päähän eikä ollut hyvä.

Aamun tullen emme nähneet mitään
Talo oli hiljaa. Ei siellä ollut ketään.
Mikkejä sisään, nauhuri tuoliin.
Olin varma! Tuonpuoleisen kuulin.

Nauhuri ei ollut.


*** Tosi tarina. Ei ehkä parasta antia, mutta jotakin edes. :) ***

Rauha

Olen tullut Rauhasta,
en suoraan, mutta polvien takaa.

Rauha on maassa.
Maa on rauhassa.

Rauha on minulle kurin ylin käsite.

***Lyhyesti... Ei taida aueta kuin minulle itselleni täydellisessti.***

Narrit ja kuninkaat

näyttämöllä nauratettavien ilakointia
    paljastava sekunteja on vielä jäljellä
kadotetun kuninkaan katsotaan eteenpäin poistuu
    lakea totuus pallojen viereen
Várelgé kiikkuu,
giljotiinin terän liikkuessa Turhamaisuuden narri...

kun ei ole ketään kelle kirjoittaa
todenmukaisesti perille
    armahdustuomio pallojen vieriessä vallihautaan orpolassa; valmis, täysi onnistunut esitys

uhkaus koomikko !


***Tämä runo on tuotettu www.runokone.com sivuston kautta. Kokeilu se on tämäkin. ***

Sahaprosessinhoitaja

Kello, tuo ihmiskunnan sortaja, ilmoitti ajan.
Minä nukahdin uudestaan ja näin unta myöhästymisestä
Joten heräsin ja päätin olla ajoissa.

Lähtiessäni tunsin niskavillojeni heiluvan.
Myös lehdet heiluivat puissa.
Ne yrittivät sormeilla ilmasta syksyä.

Avainta kääntämällä maailma valaistui paikallisesti.
Ja pimeni sitten kun poistuin paikalta.
Ei siellä vielä mitään ollutkaan mikä valoa tarvitsee.

Olin ehkä sukua puupuhaltajalle.
Olinhan puualan ammattilainen.
Sahaprosessinhoitaja.

Kuka tietää, jos tämä päivä päättyisi
puupuhaltimien tuotantoon?
Lehvistösinfonioiden esiinmarssiin.

******************************************************************************
http://runoruno.vuodatus.net/, 220.haaste
Tämän viikon innoittajana runontekoon on teksti:

"Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä."

Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31
******************************************************************************

Lokakuinen ilta autossa

Istun autossa.
Yksi nukkuu.
Toinen jäi äsken kyydistä.

Mies käskee kaiuttimista:
”Mene pois! ”
Tarkoittaa vissiin jotain muuta.

On lokakuu ja sen huomaa
tuulesta, vedestä
ja jos katsoo peiliin.

Avasin vihkon ja otin kynän
Se istui käteen ja alkoi pyöriä
pitkin ruutupaperia.

Siksi tämä teksti,
että oli lokakuu,
                       oli tuuli,
                                  oli vesi
ja minä autossa kynä kädessä.

Yksi nukkui
ja toinen oli lähempänä
palaamista.

Mies ei enää käske kaiuttimista vaan kertoo:
”Moni väsynyt luovutti, ne jatkoi jotka kesti.”
Me taidamme kuulua jälkimmäisiin.

*** Mies radiossa: Laulu- ja soitinyhtye CMX, solistinaan A.W. Yrjänä.***

Saranalliset VII

Fotonit kolkuttavat ovellesi. Oikealle ja vasemmalle.

Ne kutsuvat sinut leikkiin

väreillä ja varjoilla.

Lämmöllä ja valolla.

Avaat raskaat porttisi.

Yön kosteudesta ruostuneet.

Saranat vinkuvat ääneti

pääsi sisällä.

SkrieeEEkkKKiiihhh.....

Ovien takaa paljastuvat

valoherkät retinat.

Kruunusi on irronnut suusta.

Sauvasi palaa valosta.

Aksonit ovat myelinisoituneet

ja impulssit kulkevat valoa nopeammin.

Suljet ovet saranat kirkuen

ja pimeys:

       Se saa jälleen tulla.

Spektri

Hile heijastaa säteilemäsi valon spektrinä.

Luota minuun, minä poistun sinun luota.

Spektrin kaikissa väreissä säteilevä valosi
on liian kaunista ollakseen turvallista.

Pakkohan sen on jotain aiheuttaa.

Jos ei muuta, niin elämää.
Se on taudeista tappavin.

*********************************************************************************

Vilu
meren valo
helmikuun valo
kesäyön lämmin valo
syksyn häikäisy
talven viima:
        katse.

Pertti Nieminen, kokoelmasta Vaikka aamuun on vielä aikaa (Otava 1989)

Oheinen Pertti Niemisen runo on tämänkertaisen haasteen innoittajana. Millaisen runon Niemisen tekstin inspiroimana kirjoitat, millaisen runovastauksen antaisit?