Lasimaailma

Lasikukkia pöydällä
   Linnut ikkunoissa
      Varjostimet lampuissa
         Lasia kaikki:
            Ajatukset,
               Rakkaus,
                  Elämä

Metsäretki

Vasemmalla vasuani
kanniskelen metsässäni.

Vasu vasta puolityhjä
oikealla mielitietty.

Suuteloida auringossa
kasteen päällä kelliä.

Alulla on metsäretki
samottava lemmen polku.

Tästä tulee nuori polvi
polvi polvelta parempi

Tästä vielä kuunkierto
Ja vielä pari muutama

Niin on polku tallattuna
suuntaviitta rakkaudelle.

Sitä pitkin polvi tallaa
polvi toisen perästä.

Pieni sydän

Valun kyyneliä
Valun naurua

Se joka nauraa suullaan
            on unohtanut
Minä nauran sydämelläni.

Se joka itkee silmillään
            on unohtanut
Minä itken sydämelläni

Täytyn unesta
Täytyn maidosta

Se joka uneksii mielellään
             on unohtanut
Minä uneksin sydämelläni

Se joka syö silmillään
             on unohtanut
Minä syön sydämelläni

Ja tämä pieni sydän
ei unohda koskaan

Sielunvuotaja

Kätesi leimuavat
tulisina luukkuina
           sieluni
              reikien
                  yllä

Minä vuodan
            itsetietoisuutta
Sinä vuodaksi
            yrität ylleni
                 paikata rakoni

Minun on kylmä
            vaikka palan
                 kurkussa
                     hiertävän
                         tunnen

Sitten vihdoin
          sihahtaa
Ja tiivisteet painuvat kiinni

ŋ

Minä olen Sibilantti,
         sinä Spirantti.
Me olemme yhdessä
Frikatiiveja.

Kun käymme työhön
       yöhön
           yhteen

Muodostamme yön valossa
yhteisiä varjoja.
Niissä kaikuu
velaarinen nasaali

Uni (Löytyy musiikkisoittimesta)

Taivas kumartuu kylän ylle
tummana,
kuin nöyryys.

Olen vaitelias ja täysi,
kuin malja
kukkuroillaan viiniä.

Katson ulos ikkunasta
ja vaikken mitään nää,
niin tunnen sinut
siellä jossain.

Päivä keinuu horisonttiin.
Yön viileys uneen tuudittaa.

Minä herään uneen uuteen.
Taivas painuu maata vasten.
Valo täynnä varjoja ja olen lähempänä totuutta.
Missä sinä olet peittoni. Sitonut mieleni.
Jätän kynttilän palamaan, jotta tänne löydän uudestaan.

Yö nöyräksi painautuu.
Aamu tekee tuloaan.
Toivoa on aina.
Yö tulee uudestaan.

Ja niin päivä kulkee ylöspäin ikkunan karmissa.
Kun varjot ovat poistuneet voisin palata maailmaan.

Kuinka rakkaus yllätti minut

Ja nyt, kun aloitan puheeni
kuulen yhä kuiskauksia.
Kuin huutoja alitajuntaani.
”Ei tähän maailmaan mahdu
enää yhtäkään kaunista asiaa!”

Päätän jo miltei luovuttaa.
Vaan mikä henkäys yli
sielujen markkinapaikan tulvahtaakaan.

Tuo näky minut halvauttaa
sokaisee

Mutta, jos tämä näky on
kaikkien vaivojen palkka, sakko
niin maksan vaikka kahdesta
ja soitan sielullani aariaa,
suullani saarnaan rakkaudesta.

Puolesta kaiken
kauniin
pyhän
yksinkertaisen

Ja tuo pyhä yksinkertaisuus
saapui hänen kauneudessaan
minuun.

Pyydän sormia sormien lomaan

En huuda, en kilju. On mieleni luuta.
Totisesti tiedän, etten saa taivaalta kuuta.
Silti sen paino heikot hartiat maahan
voi painaa, enkä jaksaisi enää katsoa maata.


Vaan on mieleni raskas ja katseeni synkkä.
Ajatuksistani jäljellä vain pieni haaveiden tynkä.
-Kaunis on näky ja niin on ihana seura,
että kyyneleistäni tuli haaveiden uoma.-


Toivoa saatan, että halkaisen muurin
sanoin tai kirvein pahan perin juurin
kitkisin pois enkä takaisin päästä.
-Ei täällä saisi olla seinät jäästä-


Itse sen muurin muurasin umpeen.
Tiedä miksi en kai moneen vuoteen.
Ja turhankin kovan seinän sainkin aikaan.
Nyt etsin keinoa kaataa se maahan.


Astua yli tai saada aukko,
nähdä ovi ja rikkoa lukko,
ryömiä ali tai juosta läpi
kunhan kiinni saisi pitää kädestä käsi.