Olen todistanut
Minut on todistettu
Seuraan hiljaisella hiekalla
taivaan vipuvarsien keinahtelua.
Yksi laskee
Toinen nousee
lukemattomien mukana
Tässä kaikkeudessa
vallitsee äärettömän syvä
kauneus, jonka voi kokea
vain hiljaisella hiekalla.
-------------------------------------------------------------------------------------
Tällä kertaa Runotorstaissa haasteena on tekstilaina, joka on poimittu Merja Otavan alun perin vuonna 1959 ilmestyneen, omana aikanaan erittäin suositun nuortenkirjan Priskan alusta.
"Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen." Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)
Hieno aloitus. Runon kolmas osio haraa tätä lukijaa hiukan vastaan (tämän laksukaavan tulos on), mutta lukijoita ja kokijoita on monenlaisia.
VastaaPoistaPuhut totta... Taidanpa vaihtaa sen johonkin muuhun muotoon...
VastaaPoistaHiljainen hiekka, nousi minulle esiin tässä runossa.
VastaaPoistaPikkunen edit tekstiin, koska kommentista viisastuneena huomasin sen ontuvan... :)
VastaaPoistaNyt tämä ainakin minusta on kaunis. Vie ajatukset sinne hiljaiselle hiekalle.
VastaaPoistaKaunis runo. Ja olisin jättänyt vain-sanan pois viimeisen säkeen viimeisestä säikeestä
VastaaPoistaArleena: Kiitos kommentoinnista. Tuon "vain" sanan olisi ehkä voinut jättää pois, mutta en enää kehtaa muuttaa... :)
VastaaPoista