Pimeydessä makaan
heijastamatta valoa.
Ainakaan ihmissilmin katsoa.
Hehkuu muut.
Valo tahtoo tulla
minut paljastaa.
Mutta se ei pääse sisään.
Hehkuu muut.
Valo ei koskaan
löydä varjoa.
Aina nurkan takana
hehkuu muut.
Kun valo kantaa itsensä.
Pimeys kantaa itsensä.
Minä en kanna ketään.
Minut kannetaan.
Kun ilma virtaa tiehensä.
Tyven pysyy ja pitää itsensä.
Minä lähden, minä jään.
Tässä olen, tässä en.
Vesi laskee reittinsä.
Hiekka jalat astujain.
Minä lasken sisääni
ne jotka minut laskevat.
Aika juoksee hitaasti.
Taas tänään avaruus laajeni.
Minä olen ajaton avaruus.
Antimaterianisti katkolla.
heijastamatta valoa.
Ainakaan ihmissilmin katsoa.
Hehkuu muut.
Valo tahtoo tulla
minut paljastaa.
Mutta se ei pääse sisään.
Hehkuu muut.
Valo ei koskaan
löydä varjoa.
Aina nurkan takana
hehkuu muut.
Kun valo kantaa itsensä.
Pimeys kantaa itsensä.
Minä en kanna ketään.
Minut kannetaan.
Kun ilma virtaa tiehensä.
Tyven pysyy ja pitää itsensä.
Minä lähden, minä jään.
Tässä olen, tässä en.
Vesi laskee reittinsä.
Hiekka jalat astujain.
Minä lasken sisääni
ne jotka minut laskevat.
Aika juoksee hitaasti.
Taas tänään avaruus laajeni.
Minä olen ajaton avaruus.
Antimaterianisti katkolla.
Tää on kyll niin hiano, et mää anna viisamppie tätä arvostel, mää vaa lue ja lue.
VastaaPoistaSevverra mää sano, et täs on kans hianoo toistoo.
Tää o oikke runo, hiano runo. Tää täytyy tulla lukemaa mont kerttaa. Mää laitan sunt oikke seuranttaa, et mää pääse helpost takasii ja näe het koska sää olet laittanu uutta.
Älähän nyt... Ei se nyt niin kummoinen ole :)
VastaaPoistaKu löysin nää runot niin aattelin heittää omat runohanskat tiskiin, olin sen verran ällistynyt. Kaikki osaavat sanoa jotain rivien välissä, mutta tuo temppu sanoa jotain *sanojen* välissä... oon sittemmin yrittänyt samaa, mutta onnistumatta. Tuon yhdyssanan purkamisen ja sillä leikittelyn, sitä ehkä onnistuin joten kuten matkimaan, kiitos loistavasta ideasta! Mut ehkä jokaisella on se oma äänensä, pitää ettii omaansa.
Poistahttp://runovuo.blogspot.fi/2012/10/kipupisteet.html
Kiitos äärimmäisen mukavasta palautteestasi.
PoistaUsean vuoden ajan tässä on itse kukin itseään etsinyt.
Kaikki lähtee minun mielestäni lukemisesta, matkimisesta ja puun ja heinän kirjoittamisesta.
Jossain vaiheessa mieli kertoo kyllä miten juuri sinun tulisi asiat sanoa.
Minullakaan ei omasta mielestäni ole täysin omaa tyyliä.
Annan vain sanojen viedä... :)
Yleensä ottaen palautetta saa tässä maailmankaikkeudessa aivan liian vähän, kaikki tuijottavat liiaksi omaa napaansa. Työympyröissä joskus toivoin, että tulis joku vaikka _haukkumaan_ - tulisi edes _jotain_, kunhan ei mitään, kuten jossain runossasi sanoit (kvestori vai mikä se oli). Nyt olen tosin työttömänä.
PoistaOmien tuotosten jakamisen kokemus on eräs hienoimmista asioista, mitä on lapsuudestani jäänyt mieleen (eivät olleet runoja vaan tietokonepelejä). Luulen, että se perustui vastavuoroisuuteen, tasa-arvoon, lapsen aitouteen, toveruuteen. Aikuisuudessa olen tavoittanut vastaavaa äärimmäisen harvoin. Vika voi olla minussa.
Mulla on syntytavaltaan karkeasti luokitellen kolmenlaisia runoja: 1) "annetut", ne vaan tipahtaa jostain, mistä lie, 2) "harotut" - on tunne jostain runosta jossakin, ja sitä sitten yritän sanoittaa ja 3) aforismityyppiset, ajatuksesta lähtevät runot.
Sitten nyt neljäntenä ja uusimpana, mihin sain inspiraatiota täältä, ovat tuollaiset sanaleikittelyrunot, jotka parhaimmillaan lähtevät itse huimaan lentoon, jota ei voi ennalta arvata.
Niin joo, sitten ovat tietenkin sellaiset vähän väkisin väännetyt - jostain hetkestä kirjoitettu kuvaus. Teen niitä kai siks ku muutkin tekee ja siks että jäis vähän muistoja itellekin.