Arinalle

Viha väkevä ukkosen.
Tuleniskijäin taivaisen.
Kaatoi puut, kaivoi maat.
Vaan eipä saunaa kaatanut.

Siispä hae halon pirste.
Voimannäyte ukkoselta.
Nakkaseppa arinalle.
Teeppä tulet väkevät.

Elttaa tupa maagiseksi
Kutsu poika Autereinen.
Löylynheiton mestari.
Saunan hengen pikkupoika.

Autere tuon äitimuori.
Lianpesijä iänkuinen.
Hepä sinut terveeks laittaa.
Liat vihmoo lattialle.

Haavat

Käsissäni ovat nämä haavat.
Ne ovat olleet siinä kauan.
Kellastuneet, mädäntyneet,
visvansa valuttaneet.

Lahoamme kilpaa
Katoamme hiljaa

Sinä varistit lehtesi alas jalkoihini
Minä vaihdoin vasta talvivärit hiuksiinii.
Mutta runkoni lahoaa.
Oksani vapisevat.

Haavat katoavat käsistäni lopulta.
Tunnen itseni suureksi haavaksi.

Odotan vain elämänmetsuria joka katkaisee juureni.

Sahaprosessinhoitaja

Kello, tuo ihmiskunnan sortaja, ilmoitti ajan.
Minä nukahdin uudestaan ja näin unta myöhästymisestä
Joten heräsin ja päätin olla ajoissa.

Lähtiessäni tunsin niskavillojeni heiluvan.
Myös lehdet heiluivat puissa.
Ne yrittivät sormeilla ilmasta syksyä.

Avainta kääntämällä maailma valaistui paikallisesti.
Ja pimeni sitten kun poistuin paikalta.
Ei siellä vielä mitään ollutkaan mikä valoa tarvitsee.

Olin ehkä sukua puupuhaltajalle.
Olinhan puualan ammattilainen.
Sahaprosessinhoitaja.

Kuka tietää, jos tämä päivä päättyisi
puupuhaltimien tuotantoon?
Lehvistösinfonioiden esiinmarssiin.

******************************************************************************
http://runoruno.vuodatus.net/, 220.haaste
Tämän viikon innoittajana runontekoon on teksti:

"Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä."

Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31
******************************************************************************

Sydämelliset ja sydämettömät

Puussa, jossa kasvaa partaa,
roikkuu elämän puu.
Palana

Sen osat on hajautettu.
Sillä ei ole sydäntä,
vaikka sen sisällä
on monta sydäntä.
Niissä kaikissa on.

Sydämellinen nosti
Katsoi

Kuinka sydämellinen ruokki
Valvoi

Ja pian on aika lentää.
Ei jää sydäntä,
mutta parta jää
ja sydämetön.

Ne odottavat rauhassa.
Uusia sydämiä.

Kahden vuorovaikutus

Kasvoinko minä puuta varten?
                   Vai puu minua?
Sillä minun käteni ne olivat,
jotka puusta muotoilivat
          pöydän.

Nyt se tököttää olohuoneessamme
neljällä vahvalla jalalla.

Minä seison kahdella
voimattomalla.

Tuskin

tarvitsee arvata
kumpi meistä
kaatuu ensin.