Saranalliset VI

Järkeni asuu huoneen ulkopuolella.
Oven lukko on lukitsematta
Saranat salvattu tyhmyyden ruosteella.
Niihin syöpyy
Vain rakkaan viha.

Silloin ovi aukeaa.
Vieraat päästetään sisään.
He kertovat minun toimineen taas väärin
Minä uskon, mutta pelkään:
Ruoste alkaa jälleen palata.

Saranalliset IV

Miksi tuossa karmissa
on yksinäiset saranat?

Niillä ei ole paria.
Ovea aukossa.

Nyt on liian helppo
kulkea aukkoa liian liki.

Piipahtaa tuolla puolen
hyvän ja pahan kynnyksen.

Ja joka kerta palatessa
tuo kova kynnys
kaataa minut alimpaan pisteeseen,
josta kompuroida ylös.

Askeleita yössä

Lävitse uneni
sivaltaa kauhu.

Huoneessani ääniä
Alkovin ovi aukeaa

Jää raolleen.
Liikkui jokin
muu kuin ovi.
Sytytän valot.

Ovi on totta
Ovi on raollaan.

En näe ketään.
Kuulen askeleita.

Katson kelloa.
Se on neljä.
Olenko unessa?
Toivottavasti...

Askeleet lähestyvät.
Ketään ei näy!?!?

En ole unessa!!!!
Ja sitten

alkaa kehräys.

Kaksoispiste

Sinä ja minä. Me kaikki. Elämme tarinassa.
Se kulkee eteenpäin. Kohti loppua.

Kun perinteinen loppu tulee,
siihen kuuluu piste.

Siinä kaikki. Ei enää mitään.
Tai sitten...

Piste avaa toisen.
                  Alun.
           Portin.
     Oven.
Mustan aukon.

Jos pystyisimme näkemään lopun rajamuurin ylitse
näkisimme etäällä toisen pisteen. Alkupisteen.

                       :

Saranalliset III

Ovia ovien perään.
Kaikki samassa karmissa.
Ovilehtiä täynnä sanoja.
Puolillaan.
Tyhjiä.

Tieto kasvaa edetessä.
Kuka?
     Mitä?
         Miksi?

Viimeisen oven jälkeen
kännös itsensä ympäri
ja olet jälleen
ensimmäisellä ovella.

Saranalliset II

Näillä ovilla on erikoinen tapa
heilua joka suuntaan
Näiden ovien taakse voit kätkeä
sielusi peilit
Näillä ovilla voit salvata
maailman äänet
Nämä ovet voivat tukehduttaa
huutosi taakseen
Nämä ovet voivat sulkeutua
toistensa ympärille

Saranat limittäin.

Saranalliset I

Näissä ovissa
Toistensa kuvissa
Vastapareissa
Viisi saranaa
Puoli puolella

Niistä avautuvat tuho
                         tulevaisuus

Ja kun katsot tarkemmin
niin saranoiden päässä
kasvaa kynnet.

Pyydän sormia sormien lomaan

En huuda, en kilju. On mieleni luuta.
Totisesti tiedän, etten saa taivaalta kuuta.
Silti sen paino heikot hartiat maahan
voi painaa, enkä jaksaisi enää katsoa maata.


Vaan on mieleni raskas ja katseeni synkkä.
Ajatuksistani jäljellä vain pieni haaveiden tynkä.
-Kaunis on näky ja niin on ihana seura,
että kyyneleistäni tuli haaveiden uoma.-


Toivoa saatan, että halkaisen muurin
sanoin tai kirvein pahan perin juurin
kitkisin pois enkä takaisin päästä.
-Ei täällä saisi olla seinät jäästä-


Itse sen muurin muurasin umpeen.
Tiedä miksi en kai moneen vuoteen.
Ja turhankin kovan seinän sainkin aikaan.
Nyt etsin keinoa kaataa se maahan.


Astua yli tai saada aukko,
nähdä ovi ja rikkoa lukko,
ryömiä ali tai juosta läpi
kunhan kiinni saisi pitää kädestä käsi.