Valoon

Havahduin ääneen. En nähnyt mitään.
Valo lisääntyi hiljalleen. Olinko kuollut?

En tuntenut kipua. En mitään.
Valo oli jo kirkas valkeudestaan.

Silmiini olisi sattunut jos olisin tuntenut.
                  
                      Mitään.
                      Ketään.
Pelkkää valkoista. Tutulla tavalla outo.
Ääni. Kaiku. Valo. Maku. Haju. Tunne.
                      Kulmassa.
                      Hahmoja.
                       Utuisia.
                       Sisällä.
                       Päässä.
                   
Ja sitten yhtäkkiä todellisuus iskee otsaan.
Kun vaimo avaa tiskikaapin oven.

Se osuu. Otsaan ja ohimoon. Vahingossa ehkä.
Havahdun. Olen nukahtanut tiskatessa.

Nojannut kaappiin. Vetäytynyt koomassa taakse.
Käteni ovat tiskanneet itsensä. Astiat eivät.

On krapula. Särkylääkkeet veivät kivun.
Hetkeksi. Nyt päätä särki. Ovella.

Särki ei ui pois.
Enkä minä voi uida.

Tiskialtaasta alas.
Viemärin vapauteen.

Pimeyteen.
Sinne minä kuuluisin.

Tämä ei ole kuolema vaan henkilököhtainen helvetti.

*** Tämä ei kerro minusta. ***

Plagiaatti

Älä väitä että et ajatellut!
Kyllä ajattelit!
Kaikkea muuta paitsi tätä.
Eikä se ollutkaan sinun asiasi
tätä ajatella.
Koska jos olisit,
niin olisin syyttänyt sinua
plagioinnista.

Saranalliset I

Näissä ovissa
Toistensa kuvissa
Vastapareissa
Viisi saranaa
Puoli puolella

Niistä avautuvat tuho
                         tulevaisuus

Ja kun katsot tarkemmin
niin saranoiden päässä
kasvaa kynnet.