Kaksi viivaa

Vain kaksi viivaa ja kaikki loppuu.
Ahdistus.
   Tuska.
Tyyntyy epätoivon meri.

Kaksi viivaa toistensa vieressä.
Vaikutus mielessä.
    Spyykkeessä

Vain kaksi viivaa.
      Sinistä.

Mittamies

Sinulle kiikutetaan mittoja.
 Senttejä,
  millejä,
   Tuumia.

Muutat neliömetrejä
 neliösenteiksi
  ja kiire
   on kova.

  Nyt!
   Heti!
  Eilen jo piti!

"Annetaanko tämän olla
   täytenä mittana?"
 Kysyt
  mitta täynnä.

"Sinähän sen paremmin tiedät!"
  Ammattilainen...

Tässä keltainen lappu,
   olkaa hyvä.
Hymyilet epäaitoa hymyä,
 virnistät,
  ihan taksan mukaan.

    "Mitä?!"

Huutaa tuo markkinoiden ylijumala.

    "Maksu työstä?!"

Älä minulle huuda.
 Muutan
  vain mittoja
   toisiksi.

Mittamies.

Kuinka rakkaus yllätti minut

Ja nyt, kun aloitan puheeni
kuulen yhä kuiskauksia.
Kuin huutoja alitajuntaani.
”Ei tähän maailmaan mahdu
enää yhtäkään kaunista asiaa!”

Päätän jo miltei luovuttaa.
Vaan mikä henkäys yli
sielujen markkinapaikan tulvahtaakaan.

Tuo näky minut halvauttaa
sokaisee

Mutta, jos tämä näky on
kaikkien vaivojen palkka, sakko
niin maksan vaikka kahdesta
ja soitan sielullani aariaa,
suullani saarnaan rakkaudesta.

Puolesta kaiken
kauniin
pyhän
yksinkertaisen

Ja tuo pyhä yksinkertaisuus
saapui hänen kauneudessaan
minuun.

Paluusuunta

Suo hauta,
suohauta...

Luusäkin luut säkkiin.
Jätetty tielle,
jäätielle tien päähän...

Suonsilmään poljettu
poljettu silmät päästä!

Miehen paikka
hampaista irti!

Kruunu irroitettu
päästä ja suusta!

Tyhjät silmät tuijottavat
paluusuuntaan.

Kronologia

Kronologisen vakioasettelujärjestelmän vankina
    ei voi kuin ihmetellä.
        Miten nämä sanat ja lauseet,

ihmisrodun kommunikaatiokeinot,
asettuvat ruutupaperille?
    Sekaisin.
        Toisistaan riippumatta.

Muodostaen kuitenkin
äärettömän yksinkertaisen
ajatusmallin.
Sellaisen, jota et ole itse ajatellut
    koskaan itse.
        Se on jo nyt ajateltu.

Nyt ja aina.
Kronologisesti ennen juuri tätä
    lausetta,
        sanaa,
            virkettä.

Joten niin usein joudumme
myöntämään, että takaisinkelaus
    ei sovi kronologisen
        asettelun järjestelmään.

      Elämässä.

Kommunikaatio

Katsoin vettä.
        Sen naamioitunutta olemusta.

Se esti kulkuni
       kaikin mahdollisin tavoin

          Jalan.
Kumijalan.
        Ajatuksen.

Tekikö tahallaan,
       Vai tahatta?

Jonkun muun toimesta?

Ei kommunikoimaan
       ole tämä molekyylijärjestelmä
       oppinut...

Vai olinko se minä?

Alkoholisti

Mies painaa päänsä veteen.
Jumalan kuva oli tullut eteen.
Etsii häntä jotta kertoa voisi,
oikeasti on kaikki toisin.

"En ole tappanut mitään!
En ole vihannut ketään!
Miksi minua näin rankaiset?
Ei! En tätä ansaitse!"

Happipullosta huikka syvä,
sitten sukellus Jumalan perään.
"Tähän paljuunko valo loppuu?
Kai vesielämään pian tottuu..."

Hetki vain ja järki palaa
"Miksi ihmeessä vettä halaan?"
Oli oma kuva joka tuijotti vastaan.
Jumalan kuva oli hullun harhaa.

Psykoosin reunalla
olet yksin,vaan et kuivilla.
Viime pisaraan mieli hukkuu.
Missä huoneessa järki nukkuu?

Nyt on hetki kun järki palaa.
Palaa soihtuna tuhkaksi tuuleen.
Ehkä vielä pulloa halaa,
mutta järki ei palaa. Näin luulen.

Käsienohjaaja

Sanoistasi runoja. Lauseistasi laulu.
Elämästäsi tarina, joka on jo kerrottu.
Narut käsiin, jalkoihin. Pääsi ylle ristikko.
Ristikolle käsi pantu. Koulutettu tietenkin.
Käsi joka kättä ohjaa, myöskin kohta jalkaa nostaa.
Tahtosi ei ole omasi. Mielesi on sinulle kerrottu.

Ja kohta ei ole meillä
narun päässä enää ketään.
Ja kun on päätöksien aika,
kuka silloin ohjaa kättä?

Ja et enää tiedä mikä oli totta

Unessa kuulin lintujen laulun.
Kotona kuiskauksia huusin.
Vehreän niityn muistoihin laitoin.
Aamulla hiljaa muistooni herään.
Eikä tullut laulupuuta.
Huutoni hukkui kuiskaten.
Vehreä niittyni oli toinen.
Ja aamulla huomaan,
ei kaikki ollut unta.



Hieman Inception tyylistä maalailua...

Nimetön

Ei

Tätä en

ehkä koskaan olisi

voinut uskoa totena sanoa,

että

olisin onnellinen

rakkaani potkimisen kokemisesta.

Mahaan niin että tuntuu.

Mutta

vain yksi

saa sen tehdä.

Eikä tällä yhdellä yksilöllä

ole

edes nimeä

identiteettiä saati kasvoja.

On vain tieto olemassaolosta.



Siis ole rauhassa nimetön

      rauhassa kasvoton,

sillä nuo piirteet kyllä paljastuvat

      Kun on sen aika.

Sinulla on valta minuun

Se on pienestä kiinni...

voitto.

Jos edes joskus...

mutta ei kuitenkaan koskaan.

Mutta jos sinulla on valtaa...

ja sinullahan on.

Niin tekisitkö sen vai et?

Ota selvää...

Purple feather

You are standing at the street
and you’re feeling the cold night breeze
still your eyes are flaming warmth around your face

You are bitter as you can be
you don’t know all that you feel
You’re confused as he walks down the street

And in the night the purple feather
needs the light to glow forever.
And if she can she embraces the glow.
Then you come to tell your story.
It’s the truth there’s no glory
and then the glow starts slowly to fade

Now you’re standing at the street
and you don’t feel the cold night breeze
It makes no difference cause the cold comes from within

You had known this from the start
that you didn’t had hes heart
and now you’re ready to take it by the force

Here’s the blade!
Inside the feather.
Take my word,
you're mine forever!
Don’t scream, cause I’m here to take your heart.

And our blood will unite.

Kinahmi

Osa esitetty Sysi Ensemblen Kinahmi-kauhunäytelmässä
Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Ikuturson mailla kaunis ranta kylpee valossa.
Sinitaivas, hanki vaalee, mutta raskas miehen mieli
vaeltaa mailla muilla. Tahtoo olla ajossa,
koska näyttivät nuo miehet hurjat, että henki hauras on.
Naista miekalla jos lyödään. Tapparalla hivellään.
Alkanut on kostoretki, ahjo lyöty tulille.
Sieltä ota koston lääke. Paina varsi vetehen.
Nosta ylös kaksipuoli, puoli puolelta kiillota.
Nyt on sulla kaunis kalpa, pieni koston airue.
Tuonen maille murhamiehet, tuonettaren pirttihin.

Jos nimi olisi joki, joki tuonen maille veisi.
Veisi hurjaltakin hengen. Hengen viejä nimen saisi
Kinahmi

Monta kuuta kiersi päivä. Päivä mailleen paneutui.
Monta rantaa, syvää vettä, kiersi raskas miehen mieli.
Ukkoakin apuun huusi vaan ei saanut poloinen.
Poloinen, raukka, ressu ja vihastaan jo väsynyt.
Kunnes tuli rantaan meren. Näki laivan mahtavan.
Käärmekeulan, kilpikyljen. Lainehilla makaavan.
Näki pohjan hurjan juoneen. Juoneen umpihumalan.
Rietastelleen, retostelleen. Umpitukkina makaavan.
Näin sai kalpa työrauhan. Airut tuulta purjeisiin.
Vainotuilleen antoi rauhan. Antoi myöskin itselleen.

Jos nimi olisi joki, joki tuonen maille veisi.
Veisi hurjaltakin hengen. Hengen viejä nimen saisi
Kinahmi

Kun kaksi kaatuu...

Yhdessä me katsomme
projektien etenemistä tulisten hiilten yllä.
Hän laahustaa tänne viereeni
sulokkain askelin.


Kuolemattomassa kaukaisuudessa katson,
kun se tuhotaan.
Siellä missä vielä vihertää,
voit kuulla maailman huutavan spitaalisena
ja minä en kuule mitään...


Raikkaan yön aromin,
huudon vaienneen,
minä aistin selässäni.


Ei tullut sankareita pelastamaan.
Minua tai maailmaa.


Älä missään nimessä päästä irti tikaristasi...

Perkele on minussa

Kuljen perässä perkeleen.
Perkele hiipii hypellen.
Minun maille, mainingeille.
Suloakin sulokkaimmin elein.


Hornan huoneessa hikoillen,
seurassa perkeleen.
Tuon järkiheiton,
vajaamielen.


Istumistani istun, kunnes ikuisuuteen istun.
Hornaakin hornempaan kaipaan.
Kuulemaan sen sarvellisen saatanan huudot.
Huutamatta jätetyt...


Kalman katkero
yön veri,
kalma.
Kuitenkin kuoleman haistan.


Kuitenkaan avuntuojaa auvoisaa ei
täällä teillä tietämättömillä näe...


Haistat hajuni,
näet kasvoni,
kuulet ääneni,
maistat makuni,
mutta silti et tunnista,
että perkele on minussa...

Apinalauma

Luulevatko ihmiset
minun olevan banaanipuu?


Sillä nämä nälkäiset apinat
pyörivät minun ympärilläni.


Sätkien, kirkuen.


Eikä minulla ole
antaa banaaneja heille kaikille,
vaikka huutaisivat kuinka.

Yhteiskunnalta

Osaatko kertoa mikä
on yleisin korjausväline?


Minä ehdotan:
Nyrkki.


Hiljentää miehen,
naisen.
Elektroniikan korjaa,
tai sitten ei.


Parantaa pahan mielen.
Näin on väitetty.


Mistä lie nämä uskomukset opittu...

Muistonvaalija

Kotona kellon naksutus,
kalpea ajattomuus.
ihminen vaatimattomasti odottaa
kesäistä nöyryyttä kaukaisuudesta.
Muistonvaalija keinuu,
alku ja loppu onnella...


Kun ei ole enää muuta,
lipuu hitaasti kauas.
sirinää kuin olisi yksin tehtaalla!
kuiva, rauhallinen valo.


ikuisuus, rauha.

Pyydän sormia sormien lomaan

En huuda, en kilju. On mieleni luuta.
Totisesti tiedän, etten saa taivaalta kuuta.
Silti sen paino heikot hartiat maahan
voi painaa, enkä jaksaisi enää katsoa maata.


Vaan on mieleni raskas ja katseeni synkkä.
Ajatuksistani jäljellä vain pieni haaveiden tynkä.
-Kaunis on näky ja niin on ihana seura,
että kyyneleistäni tuli haaveiden uoma.-


Toivoa saatan, että halkaisen muurin
sanoin tai kirvein pahan perin juurin
kitkisin pois enkä takaisin päästä.
-Ei täällä saisi olla seinät jäästä-


Itse sen muurin muurasin umpeen.
Tiedä miksi en kai moneen vuoteen.
Ja turhankin kovan seinän sainkin aikaan.
Nyt etsin keinoa kaataa se maahan.


Astua yli tai saada aukko,
nähdä ovi ja rikkoa lukko,
ryömiä ali tai juosta läpi
kunhan kiinni saisi pitää kädestä käsi.

Cyclus

Etelässä minulla aina lämmin.
Pohjoinen ihmisyydestä kylmä.


Itä ja länsi kohtaavat,
vain kevyellä työllä.


Akseleilla monta virkaa
ja hydrauliikkaa toimiin uusiin.


Kovalevyt hidastuvat
ja pian laskee öljyt alleen


Kun normien yli kaasupäästöt
ja prosessorit ylikuumat,
on aika laittaa kiertoon
poloinen, raukka, ressu.


Aika antaa aineet muille
elämän vasta aloittaville.


Ja kun aika on tullut tai vielä tuleva,
niin voimme nousta uudelleen.

Felix domesticus

Muistolauseita tekee mieli,
minä itsekseni itken.


Jos se niistä eläväksi.
Tai edes lähemmäksi.


Tämä erikoinen tapaus.
Karvainen ja laiska.
Jyrsijän kauhu, ehkä jopa siivellisen.


Minulle aina esitti.
Muille ei.




Siksi poissaoloani vaadittiin,
että vanha saisi rauhan.

Jos vain

Jos yksi sana,
tai pitkä lause.


Koko maailmankaikkeuden hiljaisuus,
tai tuntematon ääni.


Olisi olemassa sinua ja tarpeitasi varten,
niin sen sinulle ojentaisin.

Apoteoosi

Valossa hiivintää
    Kuin henkäys
        ja ihminen ymmärtää


Itämaan tieteilijän
    eteen kelluu ajattomuudessa
        huumaavan hiljainen tieto


Manan maille
    ihmisyyden kuva
        vaalii tietoaan


mielenhäiriöstä noustaan apoteoosiin.


Kun sanaa tarvitaan.


Kuin toiselle kaltaiselleen äärettömyydessä


Ajatus harmageddonin alla
    tyhjyydessä mystinen,
       kaiken paljastava totuus


Ihmiskunnan pimeydessä nousee vaihtoehtoinen Jumala