Lintu ja erämaa

Erämaassa lentää lintu
siivistänsä vajaa
Sulat ovat kohta loppu
ei löydy pelastajaa
Hampaat ovat sillä suussa
harvemmaksi käynyt
Ei niillä enää pysty
Ei jälki enää näy nyt.

Ajansurma, kaiken loppu.
Erämaan ja linnun liitto.
Rakoilee reuna tuolla täällä.
Kimaltaa tuonpuolen airut.

Erämaan ylittäjä liikkuu
liian hitaasti
Vain nopeutta nopeampi
pääsee yli varmasti
Aikalinnun hengenkivi
erämaiden laidalla
Siihen lyöty salat julki,
se löydy ei vaivalla

vain usko riittää mielen liitoon
yli nopeuksien vakion.
Vain mieli yksin liitää yli liiton.
Erämaan, linnun ja näkijän

Tähtitaivaan vanhat viisaat

Mitä jos ihminen nousi tähtilaivoihin
ennen ymmärryksemme alkua?
Genomit oli tutkittu.
Kylmäfuusio ratkaistu.
Ikiliikkuja keksitty.
Valonnopeus ylitetty.

        Jos ihminen tiesi kaiken. Tiesi liikaa.
        Nousi avaruuden laineille.
        Jätti maan hiekanjyväksi rannalle.

Vain viisaimmat lähtivät
Muut jätettiin. Akanat.
Jätettiin täsmäpommit, virukset,
manipuloitu tuho ja kaaos.
Keinotekoinen kaiken alku.
Kaiken loppu.

    Alkueläimestä pystymieheen.
        Alkulevästä pystymetsään jälleen noustaan.
            Yhtä viisaaksi tullaan.

            Vanha viisas katsoo toista. Kysyy.
        ”Jäikö jotain huomiotta? Jokin osa tutkimatta?”
    ”Ihmisyyden luonne ei ilmeisesti poistu edes annihilaatiossa…”

            Ihminen on susi.
                    Toiselle.
    Syntyessään.
            Koneena.