Teille hiljaisille

Miesten huone.
             Seinällä tussia.
Jonkun tekee mieli
             repiä tapettia.

Kasa lehtiä, jotka eivät putoa enää mihinkään.
Niistä yksikään ei käsitöihin kannusta.

Puolikas rulla kutipaperia lehtien vieressä.
Kutittaa pyyhkiessä. Kyllä on kovaa.

Odottavat naista
             nostamaan.
Niinkuin valtaosa
             käyttäjistä.

Metus

*** Tähän tekstiin sain alitajuisen kipinän.
*** http://mustavaris49.blogspot.fi/2012/10/pelko.html

Ainoat keinosi selättää
pelko:
Et saa käsittää.
Voit vain
extirpoida.

Kuristusote kaulallasi.
Umpeen kasautuvat käytävät.
Kunnes sormet koskettavat toisiaan.
Seinät ovat yhtä.

Ja se elää
vielä kun sinä muistoissa.

Liike jatkuu

Metallinen tähti jäi hetkeen.
Oliko sen voima jo sammunut?
Asettunut.

Fotoneiden ryöppy jäi vangiksi.
Ne jatkavat samaa näytelmää.
Tunnetta.

Tuo tähti voi näyttää nyt toiselta.
Aivan kuin tähti toisella laidalla
universumia.

Sinne ei pääse Ladalla.
Ei sillä tahdilla.
Tähtivoihin.

Kätesi on kuuma veitsi.
Halki universumin.
Kitkatta.

Aivan kuten metallitähti mielessä.
************************************************
Tämä oli pitkästä aikaa runotorstain kuva-aiheesta kirjailtu teksti.
Alkaisikohan suoni taas aueta alkuvuoden tukosten jälkeen.
************************************************

Odotus

minä istun ja olen
syön
juon
minä seison ja olen
         odottaja

mätänemisprosessin alkuun
aikaa
enemmän
tai sitten vähemmän
         odottamatonta

elämä on kahden
sanasen edessä ja takana
välilyönti täynnä ylilyöntejä
lyöntejä

melkein haistan
maku on jo kieleni päällä
luulen kuulevani
kuolevani

mutta taas aikaa on enemmän
istunpa alas
ja annan maailman kiihdyttää
viihdyttää.      

Elämänkaari

Lapsena minulle huudettiin
joka päivä
"Tule ottamaan välipalaa!"

Nuorena tuntui, että
välistä lähtee,
välistä palaa,

Teininä itsensä kokeminen
ihmisenä ja eläimenä
tuntui että väli palaa

Nyt "aikuisena" on tyyni
joskus hulluttelee
ja pojaksi välillä palaa

Luulen että tulevaisuudessa
nuoruuden huuma ja kaipuu
Korvien väli palaa

Kukkakepit

Sinä olet siemen.
Kasvat kun sinua kastellaan.
Ravitaan ja rakastetaan.

Tahdon ja tahdomme
nähdä sinut pienen suurena.
Lopputuloksen kasvun työstä.

Joskus sitä sataa,
paistaa lempein aurinko.
Pilvet eivät käy.

Jos tahdot vain
voit kasvaa ylös maasta.
Tutkia pilvenä maata.

Mutta älä vielä.
Vartesi on vielä heikko, tuuli kovaa.
Me olemme tuki. Vartesi nojaa.

Kierry meihin kiinni.
Kun me lahoamme, menemme.
Et enää kaadu.

Haavat

Käsissäni ovat nämä haavat.
Ne ovat olleet siinä kauan.
Kellastuneet, mädäntyneet,
visvansa valuttaneet.

Lahoamme kilpaa
Katoamme hiljaa

Sinä varistit lehtesi alas jalkoihini
Minä vaihdoin vasta talvivärit hiuksiinii.
Mutta runkoni lahoaa.
Oksani vapisevat.

Haavat katoavat käsistäni lopulta.
Tunnen itseni suureksi haavaksi.

Odotan vain elämänmetsuria joka katkaisee juureni.

Spektri

Hile heijastaa säteilemäsi valon spektrinä.

Luota minuun, minä poistun sinun luota.

Spektrin kaikissa väreissä säteilevä valosi
on liian kaunista ollakseen turvallista.

Pakkohan sen on jotain aiheuttaa.

Jos ei muuta, niin elämää.
Se on taudeista tappavin.

*********************************************************************************

Vilu
meren valo
helmikuun valo
kesäyön lämmin valo
syksyn häikäisy
talven viima:
        katse.

Pertti Nieminen, kokoelmasta Vaikka aamuun on vielä aikaa (Otava 1989)

Oheinen Pertti Niemisen runo on tämänkertaisen haasteen innoittajana. Millaisen runon Niemisen tekstin inspiroimana kirjoitat, millaisen runovastauksen antaisit?

Lasimaailma

Lasikukkia pöydällä
   Linnut ikkunoissa
      Varjostimet lampuissa
         Lasia kaikki:
            Ajatukset,
               Rakkaus,
                  Elämä

Sydämelliset ja sydämettömät

Puussa, jossa kasvaa partaa,
roikkuu elämän puu.
Palana

Sen osat on hajautettu.
Sillä ei ole sydäntä,
vaikka sen sisällä
on monta sydäntä.
Niissä kaikissa on.

Sydämellinen nosti
Katsoi

Kuinka sydämellinen ruokki
Valvoi

Ja pian on aika lentää.
Ei jää sydäntä,
mutta parta jää
ja sydämetön.

Ne odottavat rauhassa.
Uusia sydämiä.

Armas ja Suvi

Jo joutuivat Armas ja Suvi.
Oli kiire juhlia. Ei ollut kiire
niin kuin kiire koulussa ymmärrettiin.
Nyt oli kiire elää.

Jo joutuivat Armas ja Suvi
hiekkarannalle ja kaupunkiin.
Tuhansien muiden joukkoon,
joilla oli kiire elää.

Jo joutuivat Armas ja Suvi
huomaamaan, että enää ei
saanut ohjausta muilta.
Niin oli kiire elää

Jo joutuivat Armas ja Suvi.
Toistensa syliin.
Toisiensa uniin.
Eikä enää ollut kiire elää.

Klosetti

Tässä olen ja kellun
Maailma on valkoinen, kansi avoin.
Ei aina. Joskus se on kiinni.

Täällä on rauhallista,
mitä nyt joskus myrskyää.

Pelkään lähestyviä käsiä korkeuksista
Avoimen kannen yllä
Jos sellainen vaikka tarttuu nuppiin
ja vetää.

Siitä alkaa matka
pimeään putkeen.

Rastaan laulu

"Lapsi sairastaa."
Äiti katsoo sairastaan.

Isä tulee huoneeseen.
Toteaa. Kyllä, lapsi sairastaa.

ja lapsi kertoo:
Hymyni sai rastaan laulamaan!

Lapsi sairastaa elämää.
Ja elämäkin sai rastaan laulamaan.

Muisto I

Jäi yksin elämään muisto ihmisen.
Vouti perimään tuhkia sukujen.
Jäi lapset suremaan arkussa vainajaa.
Käy maahan maatumaan leivän hankkija.

Minun täytyy mieli avartaa!
Tehdä miehen työt lasten leikin sijaan.
Perheelle leipä hankkia.
Päivin sekä öin känsät ruvella.

Pelto hiljainen. Kuka kyntää sen?
Vastuu ikuinen jäi harteille.
Sai kylä tää taas mietittävää.
Kuinka poika tuo tästä selviää?

Minun täytyy mieli sulkea!
Kuunnella sydäntä juorujen sijasta.
Kaatua saapaat jalassa.
Eikä vain hanskat naulassa.

* Huom! Vanhaa, vanhaa tuotantoa....

Kahden vuorovaikutus

Kasvoinko minä puuta varten?
                   Vai puu minua?
Sillä minun käteni ne olivat,
jotka puusta muotoilivat
          pöydän.

Nyt se tököttää olohuoneessamme
neljällä vahvalla jalalla.

Minä seison kahdella
voimattomalla.

Tuskin

tarvitsee arvata
kumpi meistä
kaatuu ensin.

Perhesiteet

Katson naista.
Tyttönä ollutta.
Kahdeksi tullutta.
Äitiä ja lasta.

Minä olen jakaantunut pienemmin.
En vähäpätöisemmin.

Tuo pienin meistä
on jakautunut kahdesta
                     ihmisistä
                     soluista

Hän on jakautuva meistä eniten

Venyy ja paukkuu.
Sätkii ja kiljuu.
Ehkä sitten myöhemmin.
Toivottavasti
                    ei
Ompa outoa.
Oma lapsi.

En (Löytyy musiikkisoittimesta)

En usko.
Vaan uskon kuitenkin,
että kaikki joskus on paremmin.

En näe.
Vaan näen kuitenkin,
miten sieluni silloin tuhosin.

En tunne.
Vaan tunnen kuitenkin.
Kipua, kun ylös vihdoin yritin.

En sääli.
vaan säälin kuitenkin
itseäni, kun maassa hiljaa makasin.

Sääli on sairautta,
tunne en kipua.
Laulakaa pelosta.
Uskokaa minua.

En kuule.
Vaan kuulen kuitenkin
laulun jonka hiljensin

En liiku
vaan liikun kuitenkin
kohti valoa tietenkin

En pääse
vaan pääsen kuitenkin
irti elon nyrkistäkin

En kadu
vaan kadun kuitenkin
elämääni joskus myöhemmin

Arvokasta (Löytyy musiikkisoittimesta)

Kun synnyin ruumiiksi, oli liha arvokasta.
Suurempi kuin totuus, oli ruhtinaitten valtakunta.
Kirjaa minun päiväni aatoksesta tuhkaksi,
kunnes ukonvasama kaataa minun lihani.
Mitä ikinä mietinkin, siihen itse vihdoin vastasin.
Mietinko sanoja vai jopa itse tekoja?
Ei minun mieltäni valtavirroille voidella,
eikä kukaan minun kieltäni raudoita.

Arvokasta. Kaikki muistoni.
Arvokasta. Sinun kuvasi
Arvokasta. Maailmani
Arvokasta. Kaikki muistosi

Vanhuus ruumin arvon syö hiljalleen.
Ruhtinaatkin nöyrtyy edessä yön ikuisen.
Kirjaa avata ei tohdi kuka tahansa.
Vaati rohkeutta kohdata pelkonsa.
Mieleeni lisätty on tähteinvälisyys.
Sielu parkani tuskassa käristyy.
Ette koskaan tietää saa mikä ajatusta kuljettaa.
Tai mitä olentoja kieleni jututtaa.

Savu (Löytyy musiikkisoittimesta)

Ihminen on kuin savua.

Syntyy tulesta.

Palaa loppuun ja katoaa.

Savu loppuu joskus aikanaan,

hiillos kytee vaan.

Liekki katoaa.

Silti liekki maan ravitsi.

Elämää varjeli,

joka syttyä voi uudestaan.

Ei savua ilman tulta.

Sanoin "Niinhän se joskus sovittiin."

Ei savua ilman tulta saa

loppuun kulumaan, tuhkaa tuottamaan.

Tuote himosi.

Sisäisen liekkisi.

Se jatkaa halusi perintöäsi.

Liekki syttyi täyteen loistoonsa.

Antoi kaikkensa.

Synnytti monia savuja.

Etenemä

(Kirjoitettu aikana ennen lapsemme syntymää ja aikana jolloin kuolema oli läsnä lähipiirissämme. Jotkut lähtivät, jotkut jäivät vielä keskuuteemme. Sitten jotkut saapuivat. Koskaan ei voinut tietää kuka lähtee. Kuka jää. Kuka tulee. Ja silti piti itse jaksaa mennä eteenpäin...) 

En ole aikoihin
asetellut sanoja paperille
            Mieleen

Sosiaaliseen mediaan

Niinkuin näinä aikoina
Vaikeina
      Onnellisina
              Outoina

Jollain tasolla tiedän: Olemme murtumalinjassa.

Kuolema ja elämä
Kulkevat nyt niin lähellä toisiaan
kuin mahdollista

Epävarmuus on nyt varmaa

Tätä kaikkea
     - Ajattelua
            Kirjoitusta
          Elämää
               Kuolemaa -

tarvitaan, jotta tie veisi eteenpäin.