Gaia

Runotorstain puolella ollaan tummien vesien äärellä.
Tässä innoituksen lähde: Fish Magic. Wikimedia Commons
*********************************************
Ihmisen evoluutioherruuden näyttämö

Kun lehdet ovat pudonneet

Jäävät hanskat, huivit

pipot, tutit

syksy

Joku luovuttanut avaimensa

luottaen luonnon pysyvän ulkona

"Monet eivät nähneet.

Nähneet suurinta tuhoa.

Tuhoa hyökkäyksen takana.

Takana olivat vain kuolleet.

Kuolleet kylmään ja vaivaan."

Vai vaan luonnon valtaan?

Valtaan ennen sapiens sukua.

Kysyn

pipoista ja tuteista.

Jäähanskoista ja -huiveista.

Kun lehdet ovat vihdoin pudonneet

Olemmeko varmoja herruudestamme?

Kun virta vie matkustajansa.

Tuuli heilauttaa orjansa maailman reunan yli

ei ota kiinni

Aseita on enemmän kuin ihminen osaa keksiä.

Kaatuneiden avaimet oksilla.

hanskat puiden latvoissa

huivit uponneiden tukkien latvoissa.

Kalat pukeutuva kadonneisiin sormuksiin.

Tuntolaattoihin kuninkaiden. Narrien. Sotilaiden

Odotus

minä istun ja olen
syön
juon
minä seison ja olen
         odottaja

mätänemisprosessin alkuun
aikaa
enemmän
tai sitten vähemmän
         odottamatonta

elämä on kahden
sanasen edessä ja takana
välilyönti täynnä ylilyöntejä
lyöntejä

melkein haistan
maku on jo kieleni päällä
luulen kuulevani
kuolevani

mutta taas aikaa on enemmän
istunpa alas
ja annan maailman kiihdyttää
viihdyttää.      

Elämänkaari

Lapsena minulle huudettiin
joka päivä
"Tule ottamaan välipalaa!"

Nuorena tuntui, että
välistä lähtee,
välistä palaa,

Teininä itsensä kokeminen
ihmisenä ja eläimenä
tuntui että väli palaa

Nyt "aikuisena" on tyyni
joskus hulluttelee
ja pojaksi välillä palaa

Luulen että tulevaisuudessa
nuoruuden huuma ja kaipuu
Korvien väli palaa

Reboot

Kutsuin kuoleman porteilleni

Kertoakseni huonot uutiset

En olisi sitä tehnyt

ellen olisi keksijä.

Katso näitä ihmisettömiä tankkeja.

Niissä ei ole vielä sieluja

Ne kypsyvät

    Minä olen viimeinen

        Minun aikani on täysi

Sinä olet vannonut

    vieväsi ajan mitanneet

        ajattomuuteen

Minut vietyäsi

   viet itsesi

       Ei ole muita

12 alkua

    Tankeissa

        odottavat,

Koneet hoitavat.

Varajärjestelmät.

Back-up

Viimeinen kysymys:
Uudelleenkäynnistätkö "Ihmiskunta V. 3.22.8"?

Kyllä                      Ei

Me olemme runoa

Te kaksi olette runoa.
Toistenne loppusoinnut.
Minä soinnun kolmantena.
Täydentävänä jakeena.

Ilman meitä olisi vain:
Lauseita.
Sanoja.
Kirjaimia ja merkkejä.
Vailla tarkoitusta.

Mutta kyllä tähän runoon
jakeita mahtuu.

Kynässä riittää mustetta
ja arkeissa tyhjää tilaa.

Mihin tämä runo loppuu?
Meihin.
Meistä tulleisiin.
Tulleista alkaviin.
Pisteeseen.

Kaksoispiste

Sinä ja minä. Me kaikki. Elämme tarinassa.
Se kulkee eteenpäin. Kohti loppua.

Kun perinteinen loppu tulee,
siihen kuuluu piste.

Siinä kaikki. Ei enää mitään.
Tai sitten...

Piste avaa toisen.
                  Alun.
           Portin.
     Oven.
Mustan aukon.

Jos pystyisimme näkemään lopun rajamuurin ylitse
näkisimme etäällä toisen pisteen. Alkupisteen.

                       :

Arvokasta (Löytyy musiikkisoittimesta)

Kun synnyin ruumiiksi, oli liha arvokasta.
Suurempi kuin totuus, oli ruhtinaitten valtakunta.
Kirjaa minun päiväni aatoksesta tuhkaksi,
kunnes ukonvasama kaataa minun lihani.
Mitä ikinä mietinkin, siihen itse vihdoin vastasin.
Mietinko sanoja vai jopa itse tekoja?
Ei minun mieltäni valtavirroille voidella,
eikä kukaan minun kieltäni raudoita.

Arvokasta. Kaikki muistoni.
Arvokasta. Sinun kuvasi
Arvokasta. Maailmani
Arvokasta. Kaikki muistosi

Vanhuus ruumin arvon syö hiljalleen.
Ruhtinaatkin nöyrtyy edessä yön ikuisen.
Kirjaa avata ei tohdi kuka tahansa.
Vaati rohkeutta kohdata pelkonsa.
Mieleeni lisätty on tähteinvälisyys.
Sielu parkani tuskassa käristyy.
Ette koskaan tietää saa mikä ajatusta kuljettaa.
Tai mitä olentoja kieleni jututtaa.

Allegro

Uuden ajan Udelnaja!

Ihmisrievut radalla.

Silmänräpäys on ikuisuus,

kun katsoo kuolemaa

silmistä silmään.

Kirkkaaseen!!!

Ja pilli viheltää raajat irti

Muistonvaalija

Kotona kellon naksutus,
kalpea ajattomuus.
ihminen vaatimattomasti odottaa
kesäistä nöyryyttä kaukaisuudesta.
Muistonvaalija keinuu,
alku ja loppu onnella...


Kun ei ole enää muuta,
lipuu hitaasti kauas.
sirinää kuin olisi yksin tehtaalla!
kuiva, rauhallinen valo.


ikuisuus, rauha.

Felix domesticus

Muistolauseita tekee mieli,
minä itsekseni itken.


Jos se niistä eläväksi.
Tai edes lähemmäksi.


Tämä erikoinen tapaus.
Karvainen ja laiska.
Jyrsijän kauhu, ehkä jopa siivellisen.


Minulle aina esitti.
Muille ei.




Siksi poissaoloani vaadittiin,
että vanha saisi rauhan.