Viimeinen saarna

Joskus 2000 alussa kirjailtu teksti. Huomattavia yhtäläisyyksiä
Muihin teoksiini. Olisiko kirjoitettu muut sitten tätä muistellen.

Mieleeni lisättäköön tähteinvälisyys.
Välykset täynnä mustaa multaa.
Multa huokuu maista lämpöään.
Lämpöä kuin jokin olisi inhimillistä.

Inhimillisyyden nimissä unohdan tuskani,
vaikka kiroankin heikon ihmisyyteni.
Hulluuden kylmä koura tarttuu aivoihin.
Kaataa järjen alas multiin jaloiltani suorilta.

Nyt kuulkaa saarna viimeinen.
Sana suuri maailmankaikkeuden.
Minua on korvennettu tulisin käsin.
Se lähes apatiaan asti rauhoitti.

Mutta olen tuntenut Hänen sykäyksensä.
Jotka ovat henkeni edessä ajaneet minut
viimeiseen mahdollisuuteen, jossa lähes
aivottomalle kelpaa parhaiten teräksinen koukku.

Talvimatkanpää

Täällä haavaa riittämiin
Aikaa
Tällä haavaa mies vuotaa
Lämpöä
Kiskoo ylleen vuotaa tummaa
Hirvestä
Tummaa kuin veri miehen
Rautaista
Verimiehen vihollinen
Sisällänsä
Nämä vuotavat haavat
Paljastavat
Verivihollinen miehen
Lähellä

Pienen