Me olemme runoa

Te kaksi olette runoa.
Toistenne loppusoinnut.
Minä soinnun kolmantena.
Täydentävänä jakeena.

Ilman meitä olisi vain:
Lauseita.
Sanoja.
Kirjaimia ja merkkejä.
Vailla tarkoitusta.

Mutta kyllä tähän runoon
jakeita mahtuu.

Kynässä riittää mustetta
ja arkeissa tyhjää tilaa.

Mihin tämä runo loppuu?
Meihin.
Meistä tulleisiin.
Tulleista alkaviin.
Pisteeseen.

Kaksoispiste

Sinä ja minä. Me kaikki. Elämme tarinassa.
Se kulkee eteenpäin. Kohti loppua.

Kun perinteinen loppu tulee,
siihen kuuluu piste.

Siinä kaikki. Ei enää mitään.
Tai sitten...

Piste avaa toisen.
                  Alun.
           Portin.
     Oven.
Mustan aukon.

Jos pystyisimme näkemään lopun rajamuurin ylitse
näkisimme etäällä toisen pisteen. Alkupisteen.

                       :

Piste kirjoitukselle

En kirjoita oikein.
En kohtuudella.

Näin te sanotte,
     toivotte,
minun lopettavan

     Välitätte
  vain viestinne.
Piste kirjoitukselle

Piste

Me olemme pisteessä.




Suunta on valitsematta.



Hyperkliininen väriavaruus

........vai hillitty bokeh

ja taiteellinen rakeisuus



Tapahtumahorisontti on vinossa. Aina.



Ykkösiä sataa, koska nollaa ei voi antaa,

.....................nollaa ei voi jakaa,

................eikä nollalla



Kateuden vihreä sävy ei ole puhdas.

Informaatiota puuttu histogrammista.



Tumma pää tukossa.

Vaalea pää hukassa.



Ehkä olisi parasta avata kansi ja antaa kaiken ylivalottua.