Sahaprosessinhoitaja

Kello, tuo ihmiskunnan sortaja, ilmoitti ajan.
Minä nukahdin uudestaan ja näin unta myöhästymisestä
Joten heräsin ja päätin olla ajoissa.

Lähtiessäni tunsin niskavillojeni heiluvan.
Myös lehdet heiluivat puissa.
Ne yrittivät sormeilla ilmasta syksyä.

Avainta kääntämällä maailma valaistui paikallisesti.
Ja pimeni sitten kun poistuin paikalta.
Ei siellä vielä mitään ollutkaan mikä valoa tarvitsee.

Olin ehkä sukua puupuhaltajalle.
Olinhan puualan ammattilainen.
Sahaprosessinhoitaja.

Kuka tietää, jos tämä päivä päättyisi
puupuhaltimien tuotantoon?
Lehvistösinfonioiden esiinmarssiin.

******************************************************************************
http://runoruno.vuodatus.net/, 220.haaste
Tämän viikon innoittajana runontekoon on teksti:

"Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä."

Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31
******************************************************************************

En (Löytyy musiikkisoittimesta)

En usko.
Vaan uskon kuitenkin,
että kaikki joskus on paremmin.

En näe.
Vaan näen kuitenkin,
miten sieluni silloin tuhosin.

En tunne.
Vaan tunnen kuitenkin.
Kipua, kun ylös vihdoin yritin.

En sääli.
vaan säälin kuitenkin
itseäni, kun maassa hiljaa makasin.

Sääli on sairautta,
tunne en kipua.
Laulakaa pelosta.
Uskokaa minua.

En kuule.
Vaan kuulen kuitenkin
laulun jonka hiljensin

En liiku
vaan liikun kuitenkin
kohti valoa tietenkin

En pääse
vaan pääsen kuitenkin
irti elon nyrkistäkin

En kadu
vaan kadun kuitenkin
elämääni joskus myöhemmin

Kylmä Kangas (Löytyy musiikkisoittimesta)

Aurinko vehman taa laskee taas.
Mies onnetonna jatkaa kulkuaan.
Pimeys maan harsoo hiljalleen.
Ahdistus sielunsa luo katseeseen.
Voima pimeän luo kankaaseen
se hiljaa hiipuu paikalleen

Sateet siveltiminä
maat kankaina pehmeinä

Kylmä kangas odottaa
sade hiljaa hajottaa
itsetunnon korkean
piiskaa pihaan lakeaan

Vehman takaa luo katsettaan.
Ylös päivään nousevaan.
Harso pimeyden hajoaa.
Ahdistuksen läpi sivaltaa.
Voima valolle jo antautuu.
Pian pimeys täältä unohtuu.

Säteet miekkoina
valon aseina vahvoina

Kylmä kangas odottaa
sade hiljaa hajottaa
itsetunnon korkean
piiskaa pihaan lakeaan

Pian turvaan. Pois luotaan. Nyt yksin jää.
Ahdistus pimeään kankaalle kylmälle

Uni (Löytyy musiikkisoittimesta)

Taivas kumartuu kylän ylle
tummana,
kuin nöyryys.

Olen vaitelias ja täysi,
kuin malja
kukkuroillaan viiniä.

Katson ulos ikkunasta
ja vaikken mitään nää,
niin tunnen sinut
siellä jossain.

Päivä keinuu horisonttiin.
Yön viileys uneen tuudittaa.

Minä herään uneen uuteen.
Taivas painuu maata vasten.
Valo täynnä varjoja ja olen lähempänä totuutta.
Missä sinä olet peittoni. Sitonut mieleni.
Jätän kynttilän palamaan, jotta tänne löydän uudestaan.

Yö nöyräksi painautuu.
Aamu tekee tuloaan.
Toivoa on aina.
Yö tulee uudestaan.

Ja niin päivä kulkee ylöspäin ikkunan karmissa.
Kun varjot ovat poistuneet voisin palata maailmaan.

Routa (Löytyy musiikkisoittimesta)

Ei pure itku, ei huokauskaan
pintaa ei teistä kukaan rikki saa
Ei tipu kyynel, eikä toinenkaan
Alta tämän routaisen maan

Sillä!

Minä olen kylmä ja kivinen maa
rautakankikaan ei rikki saa
Minulla ei täällä muuta tehtävää
ole kuin julistaa pimeää

Ei sula pinta, ei sydänkään
tämä viileys saa teitä piristää
Ei virtaa laulu, ei rakkauskaan
Alta tämän routaisen maan

Sillä!

Minä olen kylmä ja kivinen maa
rautakankikaan ei rikki saa
Minulla ei täällä muuta tehtävää
ole kuin julistaa pimeää

Kylmä, kivinen rikki ja routainen!
Olen ja siitä ei mihinkään - Pääse!
Kylmä, kivinen, rikki ja routainen!
Olen ja siitä ehkä vielä joskus - Pääsen!

Driver (Löytyy musiikkisoittimesta)

Passing the city lights
wondering will they ever die
Having all my friends inside
my car having a good time
stopped my car
for a smoke outside
someone gives me a light
and I can rest for a while

I can't tell what the time is
'cause there is no time
I can't tell what the time is
'cause there is no time

All my friends at the backseat
And I'm driver till six am
The night flows
And I'm driver till six am
Taking guys to home
Cause I'm driver till six am
morning sun shines
And I'm driver till six

I'm back at home again
And my job is done
They are all home again
And my job is done

Haudankaivaja (Löytyy musiikkisoittimesta)

Mies tummaan takkiinsa kätkeytyy

lehdet leijuu viimesellä matkallaan

lapio haudan paikkaan iskeytyy

tässä on pian portti manalaan

Hiljakseen mies jotain mutisee

Lehdet puiden alle lepoon käpertyy

tätä tehnyt on läpi näiden vuosien

nyt on aika matkan viimeisen

Elämän kevät viimein lopun saa.

Mies omaan maahan haudataan.

Lehdet seuraa miestä matkallaan,

kun pian katoaa puuvuoteeltaan

Vuoden jälkeen uudestaan,

kun paikalle ehkä palataan.

Suurta puuta katso tarkkaan

on yksi lehti aivan musta.

Alla paikka miehen hiljaisen,

tuon kaivurin tummapukuisen.

Pian ehkä muistat päivänkin,

kun hänet takki päällä haudattiin.